STEA-avustuksiin kohdistuvat massiiviset leikkaukset herättävät yhä suurempaa huolta järjestökentällä. Tämän hallituskauden aikana avustuksista on tarkoitus leikata noin puolet vuoden 2024 tasoon verrattuna. Vuodelle 2027 jo aiemmin päätettyjen leikkausten lisäksi on tulossa uusia vähennyksiä, joiden vaikutukset ulottuvat erityisesti niihin ihmisiin, jotka tarvitsevat eniten tukea.
Julkisessa keskustelussa puhutaan usein euroista ja budjeteista, mutta vähemmälle huomiolle jää kysymys siitä, mitä palveluja leikkausten seurauksena menetetään. Monille mielenterveys- ja päihdekuntoutujille, pitkäaikaissairaille, omaishoitajille, yksinäisille ikäihmisille ja erilaisissa elämäntilanteissa kamppaileville ihmisille järjestöt ovat usein ensimmäinen ja joskus ainoa paikka, josta saa apua, osallisuutta ja toivoa. Ne eivät ole ylimääräinen lisä palvelujärjestelmässä.
Erityistä huolta herättää se, että samalla kun rahoitusta leikataan, avustusjärjestelmää muutetaan. Aiemmin STEA:n valmistelun ja ministeriön päätösten välinen työnjako oli suhteellisen selkeä. Nyt ministerille on annettu aiempaa suurempi mahdollisuus muuttaa avustusehdotuksia, mikä lisää epävarmuutta järjestöjen tulevaisuuden suunnittelussa. Myös päätösten viivästymistä pelätään.
Huolestuttavaa on myös se, että osa leikkausvaroista aiotaan siirtää hyvinvointialueiden kautta uusiin kehittämishankkeisiin. Tavoitteena voi olla uudistaminen, mutta miksi vakiintunutta ja toimivaksi todettua toimintaa korvataan määräaikaisilla hankkeilla?
Järjestöiltä edellytetään entistä selvempää näyttöä toiminnan tarpeellisuudesta ja tuloksellisuudesta. Veronmaksajien rahojen käyttöä pitääkin arvioida kriittisesti. Samalla on kuitenkin muistettava, että kaikkea hyvinvointia ei voida mitata. Miten mitataan yksinäisyyden väheneminen, vertaistuen voima tai se, että ihminen löytää syyn nousta aamulla sängystä?
Monet järjestöt valmistautuvat jo nyt erilaisiin säästövaihtoehtoihin, lomautuksiin ja jopa irtisanomisiin. Tämä tarkoittaa käytännössä vähemmän työntekijöitä, vähemmän kohtaamispaikkoja ja vähemmän tukea ihmisille. Järjestöjen merkitys suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan osana on rakennettu vuosikymmenten aikana. Jos niiden toimintaa leikataan rajusti, säästöt voivat lopulta muuttua lisäkustannuksiksi muualla: erikoissairaanhoidossa, sosiaalipalveluissa ja ihmisten pahoinvoinnissa. Samaan aikaan hyvinvointialueet kamppailevat omien taloushaasteidensa kanssa. On aiheellista kysyä, kuka paikkaa syntyvän aukon, jos järjestöjen toiminta supistuu merkittävästi?
Päättäjien pitäisi vielä kerran arvioida, ovatko suunnitellut leikkaukset oikeassa suhteessa niiden seurauksiin. Kyse on siitä, millaisen turvaverkon haluamme Suomessa säilyttää kaikkein haavoittuvimmille kansalaisillemme.
Jatta Juhola, Virike ry:n hallituksen puheenjohtaja
Minna Juuti, Virike ry:n toiminnanjohtaja