Ihan ensimmäisenä haluan lämpimästi onnitella teistä jokaista, että olette saavuttaneet tänään tämän virstanpylvään. Te olette juuri niitä vuosiluokkia, jotka ovat täysimääräisenä joutuneet maksamaan hinnan viime vuosien epävarmuudesta ja jatkuvasti muuttuneista olosuhteista covid-pandemian vuoksi. Sitä suuremmalla syyllä voitte taputtaa itseänne, tai halata itseänne lämpimästi tästä saavutuksesta. Se ei suinkaan ole mikään itsestäänselvyys. Päinvastoin.

Juhlapuheen pitäminen tässä tilaisuudessa on minulle valtavan suuri kunnia. Mietin pitkään, mitä haluan teille sanoa. Mietin sitä mitä itse olisin halunnut kuulla 25 vuotta sitten. Minä olisin halunnut kuulla, että kaikki järjestyy. Jos tiedät nyt, mitä haluat tehdä lukion jälkeen, niin oikein hyvä. Jos sinulla ei ole vielä aavistustakaan, niin se ei haittaa mitään. On sallittua etsiä omaa suuntaa, ja kokeilla useita ennen kuin oma löytyy.

Mikään muu ei ole pysyvää paitsi muutos. Siksi muistan itse olleeni kauhuissani ylioppilaskirjoituksista. En itse tutkintokokeiden vuoksi, vaan juuri muutoksen.

Minä siis kirjoitin ylioppilaaksi 25 vuotta sitten. Minun nuoruuteni oli melkoisen turvatonta tai ainakin rajatonta. Asuin 15-vuotiaasta alkaen vuotta vanhemman isosiskoni kanssa omillani ja koulu, tässä tapauksessa lukio, merkitsi minulle turvallisuutta ja pysyvyyttä. Se merkitsi myös lämmintä ruokaa päivittäin. Sen vuoksi ylioppilaskirjoitukset, lukion päättyminen ja edelleen jatko-opinnot aiheuttivat hirveää ahdistusta. Se oli tuntematon, jota en osannut kuvitella. Minua pelotti. Eikä minulla ollut mitään käsitystä mikä minusta tulee isona, ja silti piti pystyä tekemään valintoja, jotka vaikuttaisivat loppuelämän suuntaan. Yritin lykätä välttämätöntä käymällä lukiota neljä vuotta. Jos se olisi ollut minusta kiinni, saattaisin olla lukiossa vieläkin.

No, ne valinnat eivät suinkaan ole loppuelämän valintoja, sillä aina voi valita uudelleen, ja mennä uusia unelmia kohti. Minä en päässyt ensiyrittämällä yliopistoon, joten päädyin toiseen vaihtoehtooni, ammattikorkeakouluun. Tarkoitus oli opiskella vain vuosi ja hakea sitten uudelleen yliopistoon, mutta innostava opiskeluympäristö ja opiskelukaverit veivät mukanaan. Yliopisto-opintoihin päädyin sitten myöhemmin.

Kuten sanottua, vain muutos on pysyvää. Mutta voimme vaikuttaa omaan kykyymme ottaa vastaan muutoksia ja sietää niitä. Sitä sanotaan resilienssiksi.

Pyydän, että jokainen sulkee silmänsä hetkeksi. Laita silmät kiinni.

Mieti sellaista asiaa tai asioita tai henkilöitä, jotka tekevät sinut onnelliseksi tai mikä tuottaa sinulle iloa. Hengitä, ja mieti, mikä tuottaa sinulle iloa.

Voit avata silmät. Tuliko mieleen helposti asioita, jotka tuottavat iloa. Lisää juuri niitä asioita elämässäsi. Tapaa niitä ihmisiä, tee niitä asioita, joita juuri ajattelit.

Itselle mielekkäiden asioiden tekeminen ja sosiaaliset suhteet tukevat resilienssiä. Ja tämä ei ole mikään vähäpätöinen asia vaan aivan merkittävässä roolissa meidän jokaisen henkilökohtaisessa hyvinvoinnissa, mielen hyvinvoinnissa, mutta myös kansakuntana. Tätä on myös lempilapseni henkinen huoltovarmuus. Olen tästä puhunut ja kirjoittanut aiemminkin.

Jos huoltovarmuus on varautumista mahdollisiin kriiseihin ja häiriötilanteisiin sekä jatkuvuudenhallintaa turvaamalla elintärkeät toiminnot, jotta yhteiskunta ja elinkeinoelämä toimivat ja ihmiset voivat turvallisesti elää arkeaan, niin henkinen huoltovarmuus on sivistystä, koulutusta ja kulttuuria. Sivistys on suvaitsevaisuutta, toisten ihmisten ymmärtämistä ja arvostamista, halua oppia ja ymmärtää enemmän. Sivistystä luo koulutuksen ja tieteen lisäksi monipuolinen taidekenttä, josta jokainen voi löytää itselleen henkisiä voimavaroja ja edellytyksiä elää merkityksellistä, arvokasta elämää.

Taiteen ja kulttuurin harrastamisen on todettu edistävän kansalaisten osallistumista ja kansalaistoimintaa. Taide- ja kulttuuritoimintaan osallistuvat ovat aktiivisempia yhteisön toiminnassa, se näkyy vapaaehtoistyössä, äänestämisessä ja yleensäkin osallistumisessa. Kulttuuritoiminnan kautta voidaan vahvistaa yksilön itsetuntemusta, tunnetaitoja, luovuutta ja ongelmanratkaisukykyä. Tätä kaikkea on tieteellisesti tutkittu.

Tätä kaikkea on myös pyritty merkittävästi edistämään tänä vuonna, kun Mikkelissä on vietetty Kulttuurin unelmavuotta. Minä olen unelmieni työpaikassa, kun olen saanut luotsata tätä Kulttuurin unelmavuosi -hanketta eteenpäin. Voiko olla hienompaa työtä kuin edistää ihmisten hyvinvointia toteuttamalla kulttuuriunelmia? Minä en osannut tätä edes kuvitella lukiolaisena. En osannut kuvitella sitäkään, että päädyn keski-ikäisenä perheenäitinä mukaan politiikkaan. En tiedä, johtuuko se kulttuuriharrastuksista, vai ehkä ennen kaikkea siitä, että koen saaneeni yhteiskunnalta paljon. Perheen tulotasosta riippumatta sain opiskella ensin ylioppilaaksi ja sen jälkeen vielä kaksi korkeakoulututkintoa. On minun vuoroni antaa takaisin.

Risteyksiä tulee matkalla monessa kohdassa ja aina voi ottaa uutta suuntaa. Voi mennä vääräänkin suuntaan ja harhailla. Oma tie löytyy kyllä, kun luottaa niihin asioihin, jotka tuottavat iloa.

Lämmin kiitos koko yhteisön puolesta myös ihan jokaiselle lukion henkilökunnasta siitä, että saamme tänään olla juhlistamassa uusia ylioppilaita. Viime vuodet ovat vaatineet myös teiltä uskomattoman paljon joustokykyä ja luovuutta navigoida jatkuvasti muuttuneissa tilanteissa. Kiitos, että nyt olemme tässä.

Vielä kerran, lämpimät onnittelut jokaiselle uudelle ylioppilaalle ja heidän lähipiirilleen.

Kaikki järjestyy.

Juhlapuhe Mikkelin lukion itsenäisyys- ja ylioppilasjuhlassa konsertti- ja kongressitalo Mikaelissa 3.12.2022.

Jatta istuu nuorena ylioppilaana jakkaralla ja katsoo vakavana suoraan kameraan. Päällään vaalea housupuku, päässä ylioppilaslakki.
Mikkelin yhteiskoulun lukion ylioppilas vuosimallia 1997