Viime päivien aikana kampanjoidessa olen saanut vastata kysymyksiin siitä, miksi minua pitäisi äänestää, mitä puolue on saanut aikaan, mikä erottaa minut muista tai minkä kirjan olen viimeksi lukenut.
Kahden kuluneen valtuustokauden aikana olen oppinut valtavasti. Byrokratian kiemuroista, kokoustekniikasta, ihmisten erilaisista tavoista kuulla asioita ja ymmärtää kuulemaansa, tarkoitusperistä ja luottamuksesta. Vastasin, että minua kannattaa äänestää, koska minulla on jo poliittista kokemusta ja ymmärrystä päätöksenteon prosesseista. Ennen kaikkea pidän vahvuutenani kykyä kohdata ja kuunnella ihmisiä. Minua kannattaa äänestää siksi, että en ole mukana politiikassa häikäistyneenä omasta persoonastani vaan puolustamassa arvoja, joiden uskon rakentavan parempaa yhteiskuntaa meille kaikille.
Ja koska emme (onneksi) elä yksipuoluejärjestelmässä tai diktatuurissa, on harvoja asioita, jotka suoraan ovat yhden puolueen ansioita. Viranhaltijat valmistelevat esityksiä päätettäväksi kaupungin strategian pohjalta. Tarvittaessa valmistelua sitten ohjataan poliittisella keskustelulla.
Me sosialidemokraatit olemme enemmistön johdolla olleet ratkaisemassa kaupungin talousahdinkoa. Tilanne, joka pitkittyessään monelta osin on torpannut kaiken muun kehittämisen. Olen ollut mukana politiikassa vuodesta 2017 ja koko sen ajan olemme joutuneet etsimään säästöjä, koska sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä johtuva lasku kasvoi vuosi vuodelta ennakoimattoman paljon. Tästä muodostui kumulatiivinen alijäämä kaupungin taseeseen, joka loi varjon tulevaisuuden näkymille. Jos alijäämiä ei olisi saatu katettua vuoden 2024 loppuun, olisi kaupunki päätynyt kriisikunnaksi. Mitä sitten, saattaa joku kysyä. Itse ajattelen, että on kaupunkilaisten etu, että päätäntävalta säilyy meillä itsellämme valtionvarainministeriön sijaan.
Alijäämien kattamiseksi kaupunki myi vähemmistöosuuden energiayhtiöstä. Muita vaihtoehtoja selviteltiin viime metreille saakka, mutta lopulta vain yksi vaihtoehto eteni poliittiseen päätöksentekoon. Myös meidän ryhmämme enemmistö seisoi lopulta ratkaisun takana. Päättäjän tehtävä on uskaltaa tehdä päätöksiä.
Olemme pitäneet johdonmukaisesti esillä yhdenvertaisuutta ja moninaisuutta osana kaupungin kehittämistä ja palveluita. Keväällä kansainvälisten asioiden päällikköä rekrytoitaessa Mikkelissä olikin ilokseni ensimmäistä kertaa käytössä anonyymi rekrytointi. Nuorisotyön merkityksen korostaminen ja erityisesti koulunuorisotyön vahvistaminen on ollut agendalla koko valtuustokauden. Hankerahoituksella alkanut koulunuorisotyö onkin nyttemmin vakinaistettu toimintamuoto useissa kouluissa Mikkelissä. Tämän edistämistä jatkamme.
Koulutus on sosialidemokraateille sydämen asia. Eriarvoisuuden torjunnassa koulutus on tunnistettu kaikkein merkittävimmäksi yksittäiseksi taustatekijäksi, joka pienentää nuorten syrjäytymistä ja syrjäytymisriskiin joutumista. Koulun on oltava terveellinen, hyvä ja turvallinen ympäristö, jossa opetuksen ammattilaiset voivat toteuttaa pedagogista osaamistaan. Saimaanportin koulun valmistuminen eteläisen alueen kouluratkaisuksi oli suuri ylpeyden aihe kaupungissa. Seuraavaksi on itäisen alueen päiväkoti- ja kouluverkon edistämisen vuoro. Investointivaraus pystytään nyt tekemään energiakaupasta johtuneen vuoden 2024 hyvän tuloksen turvin. Ensimmäistä kertaa horisontissa on myös valoa. Se valo mahdollistaa myös peruspalvelujen turvaamisen jatkuvan leikkaamisen sijaan.
Ja se kirja. Viimeksi lukemani kirja on Heini Junkkaalan kirjoittama Sopimaton, Pirkko Saision elämäkerta. Lähes 1000-sivuinen järkäle, mutta suosittelen lämpimästi!
